A. Ihminen on sika, vai toisinpäin?

 "Eläinten Vallankumous" (Julkaistu 1945) on George Orwellin merkkiteos. Orwell heijastaa kirjassaan omia käsityksiään vallankumouksesta, sen seurauksista ja vallankäytöstä. Sanonta: "Vallankumous syö lapsensa" pukee tätä sosiaalisen kirjallisuuden mittapuuta kuin nakutettu.

      Kirjan tapahtumat sijoittuvat maatilalle, jossa suurta määrää eläimiä kohtelee kaltoin paha isäntä Jones. Isäntä unohtaa usein ruokkia eläimensä ja viettää iltansa baarissa. Eläimet alkavat vähitellen kyllästyä alituiseen nälkään ja huonoihin oloihin, mutta ovat epävarmoja siitä, mitä asialle voitaisiin tehdä. Eräänä iltana kaikki eläimet kuitenkin kokoontuvat latoon pitämään salaista kokousta, jonka maatilan vanhin sika, Majuri, on päättänyt järjestää ennen kuolemaansa. Kokouksessa Majuri yllyttää muita eläimiä vallankumoukseen ja syöksemään Jonesin (tuon ihmisen joka ryövää kaiken mitä eläimet valmistavat, mutta ei mitään itse anna vastineeksi) vallasta ennen kuin kaikille eläimille käy niin kuin yleensä, eli joutuvat ihmisen ruuaksi. Jonesin valtakausi ei kokouksen jälkeen enää pitkää kestäkkään, ja muutaman päivän jälkeen kaikki eläimet yhteisvoimin hyökkäävät Jonesin ja hänen renkiensä kimppuun ja ajavat hänet pois maatilalta.

      Kuin jo etukäteen päätettynä siat ottavat eläintilalla heti alusta vallan. Tässä kohtaa lukijalla herää jo epäilyksiä, miten sikojen vallassa oleva maatila tulee pärjäämään. Miestähän yleensä verrataan sikaan. Sikoja pidetään kuitenkin koko maatilan fiksumpina eläiminä, joten minkäänlaista vastaanväittämistä vallanvaihdoksessa ei ole. Kaikki eläimet ajattelevat että onhan sikojen johtama maatila varmasti parempi ja tasa-arvoisempi kuin Jonesin johtama.

       Sikojen vallankäyttö on alussa hyvin kosmeettista ja maatila muuttuu kommunistiaatteiden mukaiseksi. Eläimet sopivat yhdessä maatilan uudeksi nimeksi "Eläintila", jossa säännöistä päätetään yhdessä, kaikki saavat niin paljon rehua kuin maha vetää ja kaikkien mielipiteitä kuunnellaan. Ajan kuluessa sioille alkaa kuitenkin kasaantua älykkyytensä takia lisäoikeuksia. Koska Eläintilan taloudellinen hoito on kokonaan sikojen hoidossa, kaikki omenapuun omenat täytyy antaa sioille. Omenathan ovat terveellisiä ja tekevät hyvää SIKOJEN aivoille. Muut eläimet ovat aluksi hieman ymmällään tästä, mutta siat keksivätkin esittää omat päätöksensä aina tietystä näkökulmasta. Jos omenoita ei annettaisi sioille, eivätkä siat onnistuisi järjestelemään tilalla tapahtuvia toimia, Joneshan voisi tulla takaisin! Tässä valossa esitettäessä kaikki eläimet ilomielin suostuvat antamaan omenansa sioille. Eihän nyt sikojen johtama tila missään nimessä voi olla niin paha kuin Jonesin johtama!

       Siat ajavat Eläintilaa vahvasti eteenpäin ja muut eläimet joutuvat auttamatta sikojen vallankäytön alaisiksi. Muiden eläinten tehtäväksi jääkin toteuttaa kaikki mitä siat käskevät. Sijoillakin on erimielisyyksiä, varsinkin kahden erityisen fiksun sian, Napoleonin ja Lumipallon välillä. Lumipallo suunnittelee kaiken maatilan ja eläinten hyväksi ja kaikki huomioiden, mutta Napoleon vain tyrmää jokaisen Lumipallon esittämän idean haukkuen sitä typeräksi. Lopulta Napoleon hankkiutuu Lumipallosta eroon lopullisesti Jonesin lähdön jälkeen jääneiden koiranpentujen avulla. Jonesin lähtiessä koirat olivat vain pentuja, mutta muutaman vuoden jälkeen Napoleonin 8 koiranpentua ovat kasvaneet suuriksi, vihaisiksi ja ilkeiksi koiriksi. Napoleon usuttaa koirat Lumipallon kimppuun, jotka ajavat Lumipallon kauas pois Eläintilalta.

      Napoleonin vallankaappauksen jälkeen sioille alkaa tulemaan valtavasti etuoikeuksia. Ennen Lumipallon lähtöä oli sovittu, ettei mikään eläin astu Jonesin vanhaan taloon sorkallakaan, mutta Napoleon julistaa Jonesin vanhan talon sikojen omaksi taloksi. Pitäähän sikojen saada nukkua pehmeissä sängyissä jotta niiden aivot saavat tarpeeksi hyvin unta ja lepoa. Aina sunnuntaisin järjestetyt eläinkokoukset lopetetaan myös, ja kaikkea Eläintilalla tapahtuvaa hallitseekin nyt sikojen oma komitea. Vallankumouksen ihanteellinen kommunistinen eläintila muuttuukin Napoleonin diktatuurilla toimivaksi sikojen ihannevaltioksi.

      Siat alkavat levittämään omaa propagandaansa Lumipallosta. He väittävät että Lumipallo oli kokoajan muka liitossa Jonesin kanssa. Tällä Napoleon perustelee Lumipallon karkoitusta ja kysyy eläimiltä:"Ettehän te halua Jonesia takaisin?". Kaikki eläimet ovat taas yhtä mieltä siitä että Jonesia ei haluta takaisin, sillä EIHÄN MIKÄÄN VOI OLLA NIIN PAHA KUIN JONESIN JOHTAMA ELÄINTILA!

      Fiksujen sikojen nauttiessa Jonesin talon lämmöstä ja kaikesta kesällä kerätystä ruuasta, muut Eläintilan eläimet asuvat kylmissä, olkisänkyisissä navetoissa, ja tyytyvät Napoleonin säätämiin pieniin ruoka-annoksiin ja raatavat Lumipall...siis Napoleonin kehittelemän tuulimyllyn rakentamisessa kuin orjat. Ylpeinä eläimet ajattelevat olevansa vapaita Jonesin ilkivallasta ja vallankumouksen loistavan. Tai, niin ne ainakin luulevat.

       Vuosia kuluu, ja sikojen yletön valta vain kasvaa. Sikojen valta perustuu toisten eläinten tuottojen varastamiseen, ja niiden omaksi hyväksi käyttämiseen, juuri siihen mikä oli Jonesinkin käytäntö. Siat myyvät kanojen munia muille farmeille, ja hankkivat itselleen olutta, tuulimyllyn osia ja vaatteita. Lopulta muut eläimet alkavat epäilemään että kaikki ei ehkä olekkaan tasa-arvossa. Viimoinen pisara on kun muut eläimet näkevät kaikkien sikojen kävelevän kahdella jalalla, ihmisten vaatteet päällä.

      Pari päivää myöhemmin naapurifarmien omistajat tulevat vierailulle Eläintilalle, ja muut eläimet alkavat ihmetellä samana yönä Jonesin talosta kuuluvaa mekkalaa. eläimet kurkistavat ja näkevät siat samasaa pöydässä ihmisten kanssa ylistämässä Eläintilaa ja sitä kuria ja työvoimaa, mikä siellä on saatu aikaan. Eläimet katsovat vähänaikaa pöyristynein silmin tapahtuvaa, eivätkä enää osaa erottaa, kumpi on sika ja kumpi ihminen.

      Vallankumouksen myötä eläimet luulivat olojen parantuvan ja tasa-arvon kukoistavan. Sikojen propagandan kautta niin ne luulivatkin tapahtuneen, vaikka eläimet elivätkin loppujen lopuksi vielä kurjemmissa oloissa kuin Jonesin aikana. Kirja onnistuu kuvaamaan vallankumousta eläinten silmistä aluksi jotenkin humoristisesti tuntuvalla tavalla, mutta loppujen lopuksi se onnistuu paljastamaan vallankumouksen pimeät puolet. Kirja herättää mielipiteitä, onko ihmisten ainoa tavoite koittaa vain hallita maailmaa tai elää siinä jonkun muun hallitsemana ja luulla, että kaikki on hyvin. Suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat kiinnostuneet ajatuksia herättävästä ja erilaisen eläinsadun kertovasta kirjasta. Kirjasta on tehty myös piirroselokuva, joka sekin on katsomisen arvoinen.
Kirjan opetukseksi voisi muotoilla :
kun kaikilla on päätösvaltaa, jotkut voivat helposti omaksua sitä enemmän kuin toiset.

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

Juva 2012
Kolmastoista painos

Miksi?

 

Kirja vaikutti nopealta ja selkeältä lukea ja herätti mielenkiintoni.

Lyhyesti:

 

80- vuotias vanha mies pahoittaa mielensä kaikesta, jopa mielensä pahoittamisesta.

Fiilis:

 

Kirjan päähenkilö on 73-vuotias mies joka pahoittaa mielensä kaikesta.  Lääkärikäynnillään hän saa tietää että jos hän ei muuta elämäntapojaan, niin hänen suonensa tukkoutuvat. Lääkäri ehdottaa ottamaan kovat rasvat pois ruokavaliosta, mutta vanha mies päättääkin alkaa valittamaan kaikista mahdollisista asioista. Asiota kun ei sano ääneen niin mihis ne siitä menevät? Aivan, suoniinhan ne menevät. Valittaminen tuntuu auttavan, ja vielä 80-vuotiaana valittaminen jatkuu.

Kirja on erittäin hauskaa luettavaa ja lukiessa tulee tunne, että jossain on olemassa juuri tällainen ihminen. Jokainen tarina alkaa samoilla sanoilla, mutta tarinat vaihtelevat suuresti sisälöltään. Kirjaa on helppo lukea ja se pysyy mielenkiintoisena kokoajan. Kappaleet ovat lyhyitä ja niitä lukee useamman kerralla. Vanhan miehen valitukset ovat osuvia ja juuri sellaisia mitä olettaisi vanhan miehen valittavan. Mielekkäämpää kirjaa en ole lukenut pitkään aikaan.

Sateinen yö

Tihkusateen hämärästä alkoi näkyä yksinäinen valopiste. Polkupyöräilijä lähestyi nopeasti. Hänellä oli kiire.
Pyöräilijän hengitys huohotti ja hänen ruumiinsa vaappui puolelta toiselle polkiessa. Pertti oli valmiina vetämään kuudesti laukeavansa esiin hetkenä minä hyvänsä ja jatkoi rauhallista kävelyään vastaan tulevaa pyöräilijää kohti. Pertti tunsi kuinka adrenaliini alkoi virrata hänen suonissaan. Hän haistoi ilmassa teollisuustehtaan kitkerän savun. Hän kuuli kuinka sade alkoi voimistumaan. Hänen silmänsä eivät vielä erottaneet pyöräilijän kasvoja, joten hän ei voinut vetää asettaan vielä esiin. Pyöräilijä oli noin 18 metrin päässä, kun Pertti astui pyöräilijän reitille ja nosti virkamerkkinsä näkyviin.
- Pysähtykäähän hetkeksi! huusi Pertti.
Pyöräilijä alkoi jarruttaa hiljalleen ja pysähtyi puolen metrin päähän Pertin eteen ja nousi pyörän selästä. Nyt Pertti näki pyöräilijän kasvot, hän ei ollut se ketä Pertti jahtasi
- Miks sie minut pysäytit? Just oli hyvä kierrosaika tulollaan, Sanoi 29- vuotias parrakas mies.
- Olen Pertti Kallio Imatran poliisista. Vaarallinen vankikarkuri on havaittu näillä main, ette ole sattumoisin nähneet häntä?
- Ehä mie ketään oo nähny, eihä kukaan liiku tähä aikaa yöstä ulkona, mies vastasi lipevä virne naamallaan.
- Niin sitä vähän minäkin ajattelin...Pertti vastasi.
- ...kunnes näin teidät pyöräilemässä minua kohti.
Pertti mietiskeli päässään tätä outoa kohtaamista.
- Minkä takia tämä mies on pukeutunut kuin huippu-urheilija, mutta jalassaan hänellä on varvassandaalit? Ja mikä on tuo rinkka hänen selässään? Hänen naamassa ei ole arven arpea, tämä ei ole se rikollinen. Hengitys tuoksahtaa miedosti alkoholille, pitää tarkistaa hänen reppunsa.
Pertti tarkasti miehen repun. Sisällä oli vain ensiapulääkkeitä, pari laastaria ja lintukirja. Lintukirja toi Pertille mieleen hänen 6- vuotis syntymäpäivän.
Silloin oli kesäinen iltapäivä, ja Pertti vietti Syntymäpäiväänsä veljensä ja äitinsä kanssa mökillä. Hän sai tuolloin lintukirjan lahjaksi äidiltään, ja veli oli veistänyt  hänelle jousipyssyn.
Pertti ja hänen veljensä ampuivat jousipyssyllä kohti kaislikkoa kun näkivät sinisorsan uivan sen suojiin. Pertin ammuttuaan kolmannen nuolen, pusikosta kuului kovaääninen rääkäisy. Sinisorsa uiskenteli äkkiä pois kaislikosta ja nousi lentoon. Pertti kävi vilkaisemassa kaislikkoon, ja näki Joutsenen kuolleena kaislikossa. Pertin ampuma nuoli oli lävistänyt sen kaulan, ja joutsen oli kuollut nopeasti. Pertti seisoi joutsenen edessä iltaan saakka, kunnes hänen äitinsä tuli hakemaan hänet pois. Illalla Pertti selasi surullisena lintukirjaansa ja luki aukeamaa joutsenista uudelleen ja uudelleen.
Pertti havahtui kohta todellisuuteen, ja antoi repun takaisin pyöräilijälle. Hän kysyi vielä muutaman kysymyksen pyöräilijältä, jonka jälkeen tämä jatkoi matkaansa.
Pertti otti taskustaan kännykän, mutta pudotti sen vahingossa, ja kääntyi nostamaan sen. samalla hän vilkaisi koko ajan kauemmas pyöräilevää pyöräilijää, ja huomasi jotain outoa. Vaikka pyöräilijä oli jo suhteellisen kaukana, Pertti näki selvästi että pyöräilijän jalkaa pitkin valui jotain tummaa nestettä. Samassa Pertti muisti että vankilasta karannut rikollinen oli pakoa tehdessään kolmisen tuntia sitten hypännyt vankilan vastaanoton ikkunasta ulos, ja lasinsirut olivat olleet veressä. Mutta eihän pyöräilijä näyttänyt lainkaan samalta kuin rikollinen, miten hän voisi olla syyllinen?. Pertillä ei ollut aikaa miettiä, vaan hän lähti juoksemaan pyöräilijän perään.
Juostuaan puoli minuuttia hän väsyi ja pyöräilijä oli tiessään. Silloin hän kuuli takanansa pyörän kellon äänen...

Kuningatar K ennakko-odotukset

Odotan innolla pääseväni katsomaan Kuningatar K näytelmää. Näytelmän ohjaaja kertoi muutamia asioita näytelmästä meidän tunnilla, ja hänen esitystyylit olivat mielenkiintoisia, esim. Kalassa ollessa kaksi henkilöä ei istu veneessä ja kalasta, vaan he ovat keinulaudalla, joka kuvastaa heidän suhteita ja vuorovaikutusta. Hän ei siis esitä kaikkia asioita suoraan niin kuin ne ovat, vaan hän kuvaa asioita oman näkemyksensä mukaisesti. Hänelle ei ole tärkeintä että henkilöt ovat kalassa vaan heidän tunteet ja tuntemukset ovat tärkeämmät.
 Näytelmän juonesta en tiedä vielä mitään, mutta ohjaajan visioiden perusteella odotan juonen tarjoavan mielenkiintoista katsottavaa ja jotain erilaista. Tosin, odotuksiani voi lisätä sekin etten ole käynyt katsomassa näytelmiä sitten ala-asteen.

Eeppisen kirjasarjan ensimmäinen vesa

Henning Mankellin vuona 1993 suomessa julkaistu Otavan painama ”Wallander: Kasvoton kuolema” on ensimmäinen Henning Mankellin kirjoittama Wallander dekkari. Kirjasarja on menestynyt hyvin maailmanlaajuisesti, ja ensimmäinen osan uusintajulkaisu olikin 2004 suomen myydyin ulkomaalainen kirja.

”Wallander: Kasvoton kuolema” lähtee heti alusta jouhevasti liikkeelle. Vanha mies herää omalla maatilallaan kylmään pakkasyöhön, ja ihmettelee outoa hiljaisuutta. Hevonenkaan ei hirnu, ja sehän hirnuu aina öisin. Kohta naapurista kuuluu avunhuutoja, ja vanha mies löytää naapurin emännän sidottuna tuoliin, ja isännän sängyltä teurastettuna.

Vanha mies soittaa nopeasti poliisille, ja Kurt Wallander lähetetään ensimmäisenä paikalle. Wallander pohtii syvästi murhatapausta. Minkä vuoksi joku haluaisi murhata vanhan köyhän miehen omalle maatilalleen? Wallander alkaa syvemmin tutkia murhatun naapurin taustaa, ja huomaa, ettei vanhalla ukolla tainnutkaan olla aivan puhtaat jauhot pussissa.

Yleensä dekkarikirjoissa juoni etenee sulavasti ja rikokset ratkeavat nopeasti, mutta Wallanderissa kaikki on toisin. Murhatapaus etenee hitaasti, ja Wallander miettii tuskissaan jopa rikostutkinnan lopettamista.

Wallander on hyvin tyytymätön itseensä. Hän on ylipainoinen, hänen vaimonsa on jättänyt hänet, hänellä on nukkumisvaikeuksia, töitä tulee tehtyä yö myöhään eikä murhatapauksen tutkinta etene mihinkään.

Kirjan henkilöiden omakohtaiset ongelmat luovat kirjaan hyvin synkän tunnelman. Elämän vaikeus sopii kirjaan hyvin, mutta välillä Wallanderin tuskailut menevät hieman liian pitkälle. Ei se miehenä oleminen nyt niin vaikeata ole!

”Wallander: Kasvoton kuolema” on hyvin mukaansatempaava kirja. Kirja ampaisee heti alussa vauhtiin ja lukija ei tylsisty missään kohdassa. Aina kun juoni alkaa hidastumaan, Wallander joutuu jonkin sortin ampumakohtaukseen tai muuhun toiminnalliseen tilanteeseen. Kirja on myös hyvin helppolukuista lukuun ottamatta muutama kohtaa, missä ei ole aina selvää kuka puhuu kenelle.

Kirja on kaiken kaikkiaan yksi parhaista dekkareista mitä olen lukenut. Tosin se ei vielä sano paljoa, koska en lue niin paljon kirjoja, mutta jos olet minun kaltaiseni lukija, joka ei tykkää kovin paksuista ja monimutkaisista kirjoista, lue ihmeessä ”Wallander: Kasvoton kuolema" Kirja herätti heti mielenkiintoni enkä alun jälkeen voinut enää jättää sitä lukematta.

5/5

Wallander: Kasvoton Kuolema tietoisku

Wallander: Kasvoton kuolema on Henning Mankellin ensimmäinen Wallander poliisiromaani, Jossa Kurt Wallander niminen poliisi ratkoo murhia Ruotsissa. Kasvoton kuolema oli 2004 suomen myydyin ulkomainen kirja.

Kasvoton kuolema kertoo maaseudulla asuvasta vanhasta pariskunnasta, joka murhataan julmasti. Murhaa tutkimaan alkanut keski-ikäinen mies Kurt Wallander on poliisi, jonka elämä voisi olla paremminkin. Vaimo on jättänyt, tytär hylännyt, isä dementoituu, viinaa kuluu liikaa, hampurilaiset maistuvat ja töissäkin tulee mokailtua. Kirja kertoo myöskin ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista laittomien siirtolaisten ja maahanmuuttajien kanssa ja taistelusta rasismia vastaan.

Kasvoton kuolema ei ole aivan sellainen poliisiromaani mitä voisi luulla. Yleensä poliisiromaaneissa kaikki palaset loksahtavat paikalleen ja murhamysteeri etenee ja poliiseilla ei ole ongelmia, mutta Wallanderilla on työrasitusta, kollegansa tapaan hän nukkuu huonosti, syö huonosti, uurastaa visaisen jutun
väsyttämänä ja pohtii naisasioitaan.
Kirjasta löytyy lisätietoa wikipediasta ja Dekkari.net:istä

Huussi

Esa Keron ja Juhani Seppovaaran Huussi kirja kertoo yleisesti ulkohuusseista, niiden ulkomuodosta ja niiden sisustuksesta. Kirjasta varsinkin mieleen jäi Engelin 18 reikäinen ulkohuussi, johon mahtuu 18 henkeä yhtä aikaa asioilleen. Kirjasta löytyy myös huussinrakennusohjeet.
Kirja esittelee aluksi huusseja ulkoapäin. Ulkohuusseja näytetään jos jonkunmallisia ja värisiä. Myöhemmin kirja siirtyy huussien sisätiloihin, ja kirjassa käsitellään kuinka huusseja ollaan monien vuosien ajan koristeltu julisteilla, verhoilla ja muilla esineillä.